Piilota

Kitarayhtye Pro Fide

Julkaistu 1969
(Ev. lut. sisälähetyssäätiö, Kauniainen)

Pro Fide

Tuomo Vanhanen: kitara
Matti Vanhanen: rummut
Hannu Nyman: basso
Jouni Ilmolahti: laulu
Seppo Vanhanen: kitara

Kappaleet

Sivu A

  1. Kai kertoa saan
  2. Surutonna


Sivu B

  1. Yksin et kulje
  2. Sain aartehen 

 

Laulut sanoittanut ja säveltänyt Pauli Tuohioja



Sanat


Kai kertoa saan

Kai kertoa saan tään sanoman
jonka kuulla sain jo isältäin:

Kun kerran maailmaan Poika syntyi Jumalan
tallissa härkien suojassa enkelten
toi silloin tullessaan Hän viestin rakkauden
Hän tuli maksamaan velan ihmisten

Vaik’ viaton ol meidän synteihin
Hän omanaan ne kantoi kuitenkin
vaik’ Häntä pilkattiin ja Hänet kiellettiin
ristinpuulle naulittiin
Hän meidän vuoksi kärsi sen

Vaik’ viaton ol meidän synteihin
Hän omanaan ne kantoi kuitenkin
Hän tuli täyttämään sen tehtävän
jonk’ saanut oli Isältään
Hän pelastuksen meille toi

Ei milloinkaan Hän pilkkaajiltaan
kieltänyt rakkauttaan

Vaan heidän puolesta Hän pyysi anteeksi
ristillä ollessaan tuo Poika Jumalan
toi toivon maailmaan kun poisti kuoleman
Hän näytti meille armon Jumalan

Ken rakastaa niin tätä maailmaa
et Poikansa Hän antoi kuolemaan
et Häneen uskovat ei hukkuisi
ei synnin valtaa joutuisi
vaan elon saisi luona Jumalan

Ken rakastaa niin tätä maailmaa
et Poikansa Hän antoi kuolemaan
meidän syntein vuoksi kärsimään
ristin kuolon häpeään
ja armotyön täyttämään

Ja se täytetty on


Surutonna

Niin surutonna
kuljin monta nuoruuteni vuotta
onneni hain teiltä maailman

Silloin Herra löysi mun
synteihin sidotun
Hän nosti mun tuomitun

Hän syyni anteeks antaa
ja luokseen kotiin kantaa
luo valtaistuimen

Tie maailman ei koskaan kotiin sua ohjaa
Kristus vain sun sinne johtaa

On tuskain tie ristin tie
vaan se vie
helmaan Isän armaan
lepoon iäiseen

Kun kerran Golgatalla
särjettiin synnin valta
kuolema poisti kuoleman

Syntimme Jeesus kantoi
henkensä meistä antoi
lunnaiksi eestä elämän

Nuo kädet haavoitetut kutsuu sua:
“Tule ja seuraa mua”

Vaellatko sinä yhä
keskellä maailman surun
kumpi ompi herrasi
Kristus vaiko oma minäsi

Anna syömmes Herralle
luovuta se Kristukselle
Hän antaa sulle elämän

Herra voittaa taisteluissa
Herra auttaa sortuvaista
Herra johtaa kotiin nääntyvän

Kun Kristus saapuu kirkkaudessaan päälle maan
ootko valmis kohtaamaan


Yksin et kulje

Yksin et koskaan täällä kulje
yksin koskaan täällä kuole
on toinen seurassas
Jeesus tai kiusaaja
kumpi on matkassas

Jeesus pelastaa
Isä armahtaa
veri puhdistaa

Keskitietä koskaan et voi käydä
koska sellaista et mistään löydä
on lavea ja kaita tie
toinen kuoloon toinen eloon vie
kumpi on sinun ties

Katso tietäsi
katso tarkasti
kumpi sua oottavi

Yksi sydän sinulla vain on
kumman herran sydämesi on
joko Jeesus on Herrasi
vai maailma sun syömmesi
missä on syömmesi?

Uhri Karitsan
sua odottaa
riennä noutamaan


Sain aartehen

Sain aartehen
kun viimeinkin mä löysin nyt Jeesuksen
Hän näytti mulle mitä mä tarvitsen

Ja luo Golgatan
mä kuljin tien tuomiota peljäten
vaan löysin sieltä armoistuimen

Sä armon mulle annoit
et muistanut syntejäin
ja uskon aivan uuden Sä annoit elämään

Ja jos kätes sun kannattaa
mua kaatumaa mikään ei saa
jos lankeenkin Sä autat jatkamaan

Vain Jeesukseen
mä luottaen selviän taistellen
jos turvaan muuhun maailmaan joudun uudelleen

Siks anna Herra mulle
usko vahva Jeesukseen
et todistukseks muille veisin sanaa rakkauden

Mi sai Sinut kulkemaan
ristin tien jolla voitit kuoleman
ja portit avasit luo Jumalan


Pro Fide

Tuomo Vanhanen: kitara
Matti Vanhanen: rummut
Hannu Nyman: basso
Jouni Ilmolahti: laulu
Seppo Vanhanen: kitara