Kristillisen rockin suomalainen edelläkävijä. Gospelmusiikin uranuurtaja.
Ilmiö. Mammutti. Peruskallio. Instituutio. Legenda.

Pro Fide syntyi vuonna 1966, kun viisi nuorta miestä innostui uudenlaisesta hengellisestä nuorisomusiikista ja evankelioimistyöstä. Bändin nimeksi valittiin Pro Fide – uskon puolesta. Alkuvuosina yhtye kohtasi vastustusta musiikkityylinsä vuoksi, mutta sanoma oli niin selkeä, että se karkotti soraäänet. Suomalainen hengellinen rockmusiikki oli saanut alkunsa.

Viisikymmentä vuotta, lähes neljäkymmentä soittajaa ja neljätoista pitkäsoittoa myöhemmin on mahdotonta puhua suomalaisen gospelin historiasta puhumatta Pro Fidestä. Kuluneiden vuosikymmenten aikana bändille ovat tulleet tutuiksi kaikenlaiset keikkapaikat: kirkot, jumppasalit, koululuokat, seurakuntatalot, torit, yökahvilat, varuskunnat, vankilat, jäähallit ja konserttisalit. Mainetta ja huomiota on tullut myös kristillisten piirien ulkopuolelta, mutta bändille on aina ollut tärkeintä sanoma, joka on yhä sama kuin viisikymmentä vuotta sitten: Jeesus on Herra. Matka uskon puolesta jatkuu edelleen.

2016 ilmestynyt Pro Fide -historiikki nyt saatavilla osoitteesta Perussanoma.fi